Tervetuloa Askolan kouluun

 

Peruskoulun vuosiluokkia 7 - 9 sanotaan vielä myös yläasteeksi tai oikeammin yläkouluksi, joten tervetuloa yläkouluun. Tämä opas on koulusi perustietolähde, joka kannattaa säilyttää koko vuoden.

 

 

 

Rehtorin tervehdys

 

 

Tervetuloa tutustumaan uuteen Askolan kouluun ja rehtoriin 3.10.2009.

 

Tulen nykyiseen tehtävääni Länsi-Suomen lääninhallituksen sivistystoimentarkastajan virasta. Sitä ennen olen toiminut ala- ja yläkoulun opettajana ja myöhemmin Hämeessä, Satakunnassa ja Etelä-Pohjanmaalla rehtorina ja koulutoimenjohtajana eri kunnissa. Työkokemusta minulla on myös nuoriso- ja sosiaalityöstä. 

 

Markku Einiön ”isoihin saappaisiin” astuminen on minulle luonnollisesti iso haaste. Uusien tapojen ja käytänteiden opettelussa uudessa työpaikassa ja kunnassa on haastetta jo sinällään. Kun myös opinto-ohjaaja on vaihtunut, on oppilailla ja opettajilla totuttelemista. Onneksi monelle tuttu ja kokenut Jaana Korsström on saatu kuluvaksi lukuvuodeksi opon tehtävää hoitamaan.

 

Oppilaille olen koulutyön alkaessa korostanut sitä, että Askolan ja Pukkilan päättäjät ovat halunneet rakentaa ja korjata oppilaille ja opettajille uudet työskentelytilat. Oppilaiden odotan pitävän koulutilat omalta osaltaan siisteinä.

 

Rehtorina toivon, että koulussamme opiskellaan tavoitteellisesti. Me aikuiset tiedämme, että nuoruus saattaa olla vaikeaa, tulee päiviä, jolloin asiat eivät voisi vähemmän innostaa. Haluan, että voimme aikuisina tukea ja edistää oppilaiden opiskelua ja heidän selviytymistään kunnialla yläkoulusta jatko-opintoihin.

 

Erityisesti odotan rehtorin ja oppilaskunnan hallituksen yhteistyöltä paljon. Koulussa oppilaiden koulupäivää säätelevät monet säädökset ja ohjeet. Niihin kuuluu myös se, että oppilaiden mielipiteitä tulee kuunnella heille tärkeissä asioissa.

 

Olen ollut tyytyväinen ja mielissäni siitä, kuinka hyvin opettajat ovat ottaneet minut vastaan rehtorinaan. Vararehtori Juha on minua väsymättömästi jaksanut perehdyttää koulumme asioihin ja on jatkossakin tukenani. Siitä näin julkisesti hänelle kiitos. Myös oppilaista olen saanut hyvän kuvan. Murrosikäisten kasvattajina teillä vanhemmilla ja meillä opettajilla on yhteinen tehtävä iloineen ja murheineen.

 

Vielä vanhemmille ! Toivon, että löydätte keskuudestanne innokkaita isiä ja äitejä osallistumaan henkiin herätettävään vanhempainyhdistyksen toimintaan. Nuorten hyväksi tehty työ on aina hyväksi !

 

Hyvää alkanutta uutta lukuvuotta koteihin ja meille kaikille työn iloa!

 

Lasse Särkimäki, rehtori

 

 

- - - - - -

Maailma on täynnä kysymyksiä ja suurimpaan osaan kysymyksiin löytyy myös vastauksia.

Onneksi on koulu, jossa voit yhdessä eri alojen asiantuntijoiden eli opettajien kanssa löytää vastauksia, pohtia kysymyksiä ja hahmottaa elämääsi. Eräänä kauniina päivänä huomaat olevasi aikuinen ihminen, joka ajattelee omilla aivoillaan. Onneksi kaverisi käyvät samaa koulua ja yhdessä löydätte maailman, joka odottaa teitä.

 

Askolan koulun saneeraus jatkuu, nyt vanhemman osan täydellisellä korjauksella, rakennus uudistetaan sisältä ja päältä, niin että koulu voi helposti kurkottaa tulevaisuuden haasteisiin seuraavina vuosikymmeninä.

 

Lukuvuosi on vaativa poikkeuksellisten järjestelyiden takia, mutta hyvällä yhteisymmärryksellä selviämme vuodesta kaikkine ongelmineen. Keväällä odottaa muutto uusittuihin tiloihin.

 

Hyvää kouluvuotta!

Juha Koskenniemi, vararehtori

 


ASKOLAN KOULU

Linnankoskentie 49

07510 Vakkola

http://ak.eduaskola.net

 

Koulun toimisto                                                 

Avoinna koulupäivinä                                           040 710 9171 

klo 9.00-15.00

 

Rehtori  Lasse Särkimäki                                     040 710 9167

Koulusihteeri  Marita Simola                                 040 710 9171

Vararehtori Juha Koskenniemi                             040 849 7191 

vs. Opinto-ohjaaja Jaana Korsström                   040 506 9547

 

 

 

Sähköposti

Kouluun voi lähettää myös sähköpostia osoitteella:
askolan.koulu@askola.fi
Opettajien sähköpostiosoite on muotoa:

etunimi.sukunimi@askola.fi

 

Kansliassa hoidettavia asioita

Koulusihteeri tekee erilaisia hallintoon liittyviä toimistotöitä. Hän hoitaa matkalippu- ja osoitteenmuutosasiat sekä huolehtii monenlaisista oppilaiden lupalapuista ja todistuksista.

 

Bussikortit

Jokainen koulukuljetukseen oikeutettu oppilas saa koulusta bussikortin koulumatkojaan varten. Mikäli hukkaat tai turmelet kortin, on sinun lunastettava uusi maksullinen bussikortti koulusihteeriltä. Bussikortti maksaa 10 €.

 

Säilytyslokerot

Koulussa on vuokrattavissa säilytyslokeroita panttia vastaan. Pantti on 10 € lukuvuodelta, joka palautetaan, kun oppilas luovuttaa avaimen takaisin. Koulu pidättää oikeuden tarkastaa lokerot tarvittaessa.


 

Opettajat

Opettajien huone                                          040 710 9169
Opettajat ovat parhaiten tavoitettavissa ennen koulupäivän alkua noin kello 8.10 tai välituntien puolivälissä.

 

 

Luokanvalvojat

 

7a    Tuomas Kauramäki, matematiikka, fysiikka-kemia

7b    Jarno Alanko, matematiikka, fysiikka-kemia, tietotekn.

7c    Ursula Agge, maantieto, biologia

7d    Juha Koskenniemi, vararehtori, matem., fys.-kem, tietotekn. ko

8a    Katriina Linna, matematiikka, fysiikka-kemia

8b    Hannu Vihreäluoto, liikunta, terveystieto

8c    Niina Rossi to. maantieto, biologia, historia, terveystieto, et

8d    Tiina Tolonen, musiikki

9a    Miia Kiuru, tekstiilityö, kotitalous

9b    Sanna Karlsson, englanti, ruotsi

9c    Sirpa Tikkanen, uskonto, historia

9d    Tiina Kaske, liikunta, terveystieto

9e    Riikka Vuorinen, äidinkieli, kirjallisuus, ilmaisutaito

 

Muut opettajat

Petri Hopea, matematiikka, fysiikka-kemia, tietotekn.
virkavapaalla sij. Antti Anttila

Kaija Impola-Peltomaa, historia, yhteiskuntaoppi

      virkavapaalla sij. Alex Aissaoui

Marjaana Kantonen, ortodoksiopetus, to.

Jaana Korsström, vs. oppilaanohjaus             040 506 9547

Iiris Lappi, äidinkieli, kirjallisuus

Eija Laurinoja, englanti, ranska

Liisa Miettinen, erityisopetus

Mervi Seppä, kotitalous

Marja Sunell, kuvataide

Jani Sukanen, tekninen työ

Johanna Vuolteenaho, maantieto, biologia

Sanna Wedman, saksa, ruotsi

 


Muu henkilöstö:

 

Hanna-Riikka Yrjas, nuorisoneuvoja               0400 768 847

Annukka Sintonen-Seger, iltavahtimestari                           040 508 9179

Ilkka Leino, kouluisäntä, koulunkäyntiavustaja                     040 516 9777

Jonna Koivisto, koulunkäyntiavustaja

 

Raija Keltti, ruoka- ja siivouspalvelujohtaja     0400 717 541

Aila Peltonen, keittolanhoitaja                                             040 710 9121

Raija Laakso, ravitsemistyöntekijä

Leena Vuorinen, ravitsemistyöntekijä

 

Minna Ruotsalainen, siivoustyön ohjaaja              040 507 5956

 

Kouluterveydenhuolto:

 

Kari Pietiläinen, koululääkäri                                           040 710 9200

Vastaanotto koululla sopimuksen mukaan, vastaanottoajat

terveydenhoitajan välityksellä.

 

Terhi Hanén, kouluterveydenhoitaja         040 539 9073

Vastaanotto koululla ma ja to, tarkista ajat ilmoitustaululta.

 

Suun terveydenhuolto:

 

Sirpa Vettenranta, hammaslääkäri            040 710 9209

Eila Huurinainen, suuhygienisti                   040 710 9210

 

Kansanterveyslain säännöksiin tulleiden muutosten takia koulun sijaintikunta (Askola) järjestää kouluterveydenhuoltoon kuuluvan suun terveydenhuollon myös niille oppilaille, joiden kotikunta on muu kunta kuin Askola. Tähän perustuen jatkossa esim. Pukkilasta tulevat oppilaat käyttävät Askolan terveysasemalla olevan hammashoitolan palveluja.

 

Käyttämätön hoitokäynti hammashoitolassa maksaa 31,50 € !!

(voidaan laskuttaa 15-vuotiaalta)

 

 

Tapaturman sattuessa siitä on ilmoitettava välittömästi jollekin opettajalle tai terveydenhoitajalle. Koulun toiminnassa olet kunnan tapaturmavakuutuksen piirissä.

 


Koulun luku- ja loma-ajat:

Tekstikehys: 	Syyslukukausi	ma 11.8. - pe 18.12.2009
	- lauantaityöpäivä	3.10 (taksvärkki, avoimet ovet)
- syysloma  vk. 42	ma 12.10 -  pe 16.10.2009
	- joululoma	la 19.12.2009 – ti 6.1.2010

	Kevätlukukausi	to 7.1. - la 5.6.2010
	- talviloma  vk. 8	ma 22.2.-  pe 26.2.2010
	- pääsiäinen	pe 2.4.- ma 5.4.2010
	- lukuvuoden päätöspäivä 	la 5.6.2010

Koulun toivomus on, että perheen yhteiset lomamatkat sijoitetaan koulun lomien ajaksi tai muutoin niiden yhteyteen, jotta poissaoloja koulusta tulisi mahdollisimman vähän. (Katso sivu 8)

 

 

 

 

 

Ehtojen suorituspäivä on 18.6.2010.

 

 

 

Jaksoluku

 

Tekstikehys: Jaksot ajoittuvat seuraavasti:

1. jakso	 ti 11.8.- ke 30.9. (37)
2. jakso to 1.10.- pe 27.11. (37)
3. jakso 	ma 30.11.- pe 5.2. (38)
4. jakso	ma 8.2.- pe 9.4. (38)
5. jakso	ma 12.4.- la 5.6. (39)
Yläkoulun opetus on järjestetty osin jaksotuksen pohjalle. Lukuvuosi on jaettu viiteen jaksoon, jotka ajoittuvat Askolan lukion mukaan. 


 Lukujärjestys vaihtuu jaksoittain, sillä valinnaisaineet on jaksotettu ja siksi eri oppiaineiden tuntimäärät vaihtelevat jonkin verran.

 


 

 

 

Kodin ja koulun yhteistyö:

Lukuvuoden aikana järjestetään vanhempainiltoja ja muita tapaamisia,  joita pidetään tavallisesti yhden luokka-asteen oppilaiden vanhemmille kerrallaan.  Vanhempainiltojen tarkempi ajankohta ilmoitetaan myöhemmin tiedotteilla

 

Lukuvuoden aikana järjestetään myös luokanvalvojien vastaanottoiltoja.  Niissä oppilaan vanhemmat ja oppilaat voivat yksityisesti keskustella luokanvalvojan kanssa koulunkäyntiin liittyvistä asioista noin 15 minuutin ajan.

 

Vanhempainyhdistys

          Yhdistyksen toimintaa herätetään henkiin ma 28.9.09

          klo 18.30 Askolan koululla pidettävällä kokouksella.

 

 

 

Opiskelu yläkoulussa eli luokilla 7 -9

 

 

Koulusi on tämänhetkinen työpaikkasi. Suhtaudu siihen asianmukaisesti. Opiskelet tulevaisuutta varten ja kun teet sen kunnolla viihdyt työpaikallasi.

 

Oppimisen ja opetuksen sujumisen kannalta on tärkeää, että huolehdit siitä, että sinulla kouluun lähtiessäsi on mukanasi päivän kirjat sekä tarvittavat työvälineet ja varusteet.  Pakkaa laukkusi jo illalla ja tarkista, että annetut kotitehtävät ovat tehtynä.  Suosituksena on, että tekisit kotitehtävät heti koulun jälkeen pienen tauon pidettyäsi.

 

Lue seuraavan päivän läksyt viimeistään illalla. Jos olet poissa, selvitä mitä on annettu tehtäväksi ja luettavaksi.

 

Kokeisiin lukeminen tulee aloittaa ajoissa.  Tutki kokeeseen tulevaa materiaalia hyvissä ajoin ennen koetta ja arvioi paljonko tarvitset aikaa lukemiseen.  Huomaa erityisesti, että kokeet saattavat keskittyä jakson loppuun.  Kokeita voi olla useita peräkkäisinä päivinä, joten on syytä etukäteen miettiä miten kokeisiin valmistaudutaan tällaisissa tilanteissa.


Poissaolot

Jos olet poissa enemmän kuin päivän, ilmoita poissaolostasi heti koululle esimerkiksi luokanvalvojalle tai kansliaan.

Kun olet ollut poissa koulusta, niin toimita poissaolovihko huoltajasi poissaoloselvityksellä varustettuna välittömästi luokanvalvojalle joko suoraan tai jonkun toisen opettajan mukana.  Huoltaja voi myös  Helmi-järjestelmän kautta selvittää poissaoloja.

 

Jos sairastut koulupäivän aikana, käy terveydenhoitajan luona, mikäli hän on koulussa.  Lisäksi ilmoita ehdottomasti luokanvalvojalle tai seuraavan tunnin opettajalle, mikäli joudut lähtemään pois koulusta kesken päivän.

 

Poissaolopyyntö

Perheen yhteisille lomille tai muille vastaaville pidemmille poissaoloille sinun tulee hakea lupa. Hae luokanvalvojalta asiaa koskeva lomake. Luokanvalvoja myöntää enintään viiden päivän lomat, pidemmät rehtori.

Oppilaana kysy opettajilta loma-ajan läksyt ja tehtävät, joiden suorittamisesta vastaat yhdessä huoltajan kanssa.

 
 
Oppituntien alkaminen ja päättyminen

Ruokailuaika sekä 4. tunnin alkaminen vaihtelevat jaksoittain, merkitse omasi.  Aikaisemmassa ja myöhemmässä vuorossa ruokailevien vuorot vaihdetaan aina jakson alussa.  Torstaipäivien ajat ovat erilaiset johtuen luokanvalvojan tuokiosta.

 

1.   tunti       8.20 - 9.10    (päivänavaus tunnin alussa)

2.   tunti       9.20 - 10.05

3.   tunti       10.15 - 11.00

Tekstikehys: 8 c, d  ja 9. luokat
4.  tunti	11.15 - 12.00
Ruokailu	12.00 - 12.30
Tekstikehys: 7 luokat  ja 8. a, b
Ruokailu 	11.00 - 11.30
4.	tunti	11.30 -12.15

 

 

 

 

 

5.   tunti       12.30 - 13.15

6.   tunti       13.35 - 14.20

7.   tunti       14.20 - 15.05

 
Välituntialueet

Ulkona välituntialueena on liikuntasalin eteläpuolella oleva asfalttipiha-alue. Päädyt eivät ole välituntialuetta.

 

Koulun rakentamisen aikana ohjeet välituntialueista ja liikkumisesta vaihtelevat. Oppilaiden tulee seurata annettuja ohjeita ja tiedotuksia.

 

Luokanvalvojan tuokiot

Luokkien luokanvalvojan tuokiot ovat kerran viikossa, yleensä torstaipäivinä kello 10.00 – 10.15.  Tuokioiden aikana käsitellään ajankohtaisia ja muita koulunkäyntiin liittyviä asioita.

 

Kännykät ym.

Jokainen oppilas on itse vastuussa kouluun tuomistaan laitteista ja tavaroista. On suotavaa ettet pidä mukanasi koulussa mitään arvokasta.

Älä jätä naulakkoon mitään arvokasta taskuihin!

 

Kerhotoiminta:

Lukuvuoden aikana järjestetään erilaisia kerhoja. Kerhojen toiminnasta antaa lisätietoja opettajat, joten tarkista ilmoitustauluilta ajankohtaisimmat tiedot.

 

Tukioppilaat

Koulussamme on oppilaiden joukosta koulutettu muutamia tukiop­pilaita, joiden tehtävänä on auttaa uusia oppilaita koulunkäynnissä ilmenevissä hankaluuksissa. Tukioppilaiden puoleen voi kääntyä kaikissa asioissa. Tukioppilaat järjestävät myös erilaisia tapahtumia kouluvuoden aikana. Tukioppilaiden ohjaajana toimii Sanna Karlsson.

 


 

Opintojen ohjaus

Oppilaanohjauksen tavoitteena on auttaa opiskeluun liittyvissä käytännön kysymyksissä sekä myös uravalinnan selkiytymisessä.  Opinto-ohjaaja pitää lukujärjestykseen merkityt opinto-ohjaustunnit ja antaa sen lisäksi henkilökohtaista ohjausta mm. opinto-ohjelman ja jatko-opintojen suunnittelussa.

 

 

Työelämään tutustuttaminen (TET)

Opetussuunnitelman mukaista työelämään tutustumista on 10 päivää yläkoulun aikana.

 

 

Tukiopetus

Oppimisvaikeuksista kärsiville voidaan antaa tukiopetusta koulun käytettävissä olevasta tuntimäärästä riippuen.  Tukiopetuksesta sovitaan ko. aineen opettajan kanssa, joka ratkaisee tarpeen ja jonka kanssa sovitaan järjestelyistä.

 

 

Erityisopetus

Erityisopettaja suunnittelee ja järjestää niiden oppilaiden opetuksen, joilla on erityisiä oppimisvaikeuksia esim. vieraissa kielissä tai matematiikassa. Häneltä voit tulla kysymään neuvoa kaikissa oppimiseen liittyvissä pulmissa. Myös vanhemmat voivat ottaa yhteyttä erityisopettajaan.

 

 

Nuorisoneuvoja

Askolan kunnan nuorisoneuvoja ( kuraattori ) on tavattavissa koululla ja hän auttaa kouluvaikeuksiin, kaverisuhteisiin ja vapaa-aikaan liittyvissä asioissa. Hän toimii yhteistyössä myös vanhempien, opettajien ja sosiaalitoimen kanssa. Keskustelut hänen kanssaan ovat luottamuksellisia. Myös vanhemmat voivat ottaa yhteyttä lapsiaan koskevissa asioissa.

 

 

 


Oppilashuoltotyöryhmä

 

Oppilashuoltoryhmä on koulun tiimi, jonka tehtävänä on huolehtia oppilaiden hyvinvoinnista yhteistyössä opettajien ja oppilaan huoltajien kanssa.

Oppilashuoltoryhmässä yleisimmin käsiteltyjä asioita ovat oppimisvaikeuksiin, erityisopetuksen tarpeeseen, kiusaamiseen, oppituntien työrauhaan, mielenterveysongelmiin, luvattomiin poissaoloihin sekä päihteiden käyttöön liittyvät asiat. Oppilashuoltoryhmä pohtii ratkaisuvaihtoehtoja ja sopii toimintavastuusta.

Oppilashuoltoryhmä käsittelee em. asioita, joko opettajan tekemän huoli-ilmoituksen perusteella tai jonkun oppilashuoltoryhmän jäsenen pyynnöstä. Myös huoltaja voi pyytää oppilashuoltoryhmää käsittelemään oppilaan asiaa. Oppilaan huoltajalle ilmoitetaan aina jos oppilashuoltoryhmä on käsitellyt oppilaan asioita.

 

Oppilashuoltoryhmä kokoontuu lukuvuoden 09-10 aikana säännöllisesti joka torstai-iltapäivä. Ryhmän jäsenet ovat:

Lasse Särkimäki, rehtori

Terhi Hanén, terveydenhoitaja

Merja Fält, erityisopetuksen rehtori

Hanna-Riikka Yrjas, vs.nuorisoneuvoja

Jaana Korsström, vs. oppilaanohjaaja

            tarvittaessa perusturvan edustaja

 

 


Oppilaskunta ja luottamusoppilaat

Koulun oppilaskunnan muodostavat koulun kaikki oppilaat.  Oppilaskunnan toimintaa johtaa hallitus yhdessä opettajakunnan keskuudesta valitun oppilaskunnan ohjaajan kanssa.  Luokan edustajana toimii luokan luottamusoppilas. Oppilaskuntatoiminnan kautta oppilaat voivat myös vaikuttaa omalta osaltaan koulun kehittämiseen ja tuoda omia ajatuksiaan ja ehdotuksiaan opettajakunnan ja rehtorin pohdittavaksi. Ohjaajana toimii Sirpa Tikkanen.


Luottamusoppilaan tehtävänä on toimia oman luokkansa tiedottajana ja tiedonkerääjänä koulun toimintaan liittyvissä asioissa.  Kukin luokka valitsee itse keskuudestaan luottamusoppilaan, ja hänelle varaluottamusoppilaan.

 

 

 

Välipala

Askolan koulun oppilailla on mahdollisuus välipalan naut­timiseen kello 13.15 – 13.35 välisenä aikana koulun ruokasalissa. Välipala on maksullinen 1,50 € ja pitkämatkalaisilla (=koulu­matka odotuksineen yli 2,5h/pv) maksuton.

 

Välipalaa haluavat täyttävät sitoutumislomakkeen kotona ja luvan saatuaan voivat lunastaa kansliasta välipalalipukkeita.

 

Välipalatarjoilussa oppilaskunta avustaa keittiötä. Tänä vuonna tarjoilu aloitettaan 1.9.09 alkaen.

 

 

 

Kirjasto

Askolan koululla toimii koulukirjasto kunnankirjaston palvelupisteenä.

Koulun kirjasto on avoinna keskiviikkoisin klo 11.00 – 12.30. Kirjastosta voi lainata, käyttää käsikirjastokokoelmaa sekä lukea sanoma- ja aikakauslehtiä. Koulukirjastoon voi pyytää aineistoa kunnan muista kirjastoista.

Lainaajalla tulee olla Askolan tai muiden Porsse-kirjastojen kirjastokortti.

 


 

Askolan koulun järjestyssäännöt

 

 

 

YLEISET MÄÄRÄYKSET JA VOIMASSAOLO

Näiden järjestyssääntöjen tarkoituksena on edistää koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä.

Järjestyssäännöt ovat voimassa aina kouluaikana, koulumatkoilla, koulun järjestämissä tilaisuuksissa, kerhoissa, retkillä ja opintokäynneillä. Järjestyssäännöt ovat voimassa koulurakennuksessa ja sen piha-alueella sekä urheilukentällä ja matkalla sinne ja sieltä takaisin.

 

Järjestyssääntöjen lisäksi noudatetaan voimassa olevia lakeja ja asetuksia sekä koulun johdon antamia ohjeita.

 

Kaikilla kouluyhteisön jäsenillä on oikeus turvalliseen koulu- tai työpäivään. Säännöt on laadittu, jotta koulumme olisi viihtyisä työpaikka ja kaikkien työskentely sujuisi häiriöttömästi. Opetustyön tulee sujua opetussuunnitelman mukaisesti ja hyvää työrauhaa noudattaen.

 

Koulussa käyttäydymme toisia kohtaan ystävällisesti ja oikeudenmukaisesti. Ketään ei kiusata fyysisesti eikä henkisesti. Jokaisen tulee toimia tällaisen toiminnan estämiseksi.

 

Noudatamme hyviä tapoja ja pidämme koulun tilat ja ympäristön siistinä. Huolehdimme omasta ja yhteisestä omaisuudestamme. Emme ota toisen omaa. Olemme koko kouluyhteisönä vastuussa koulumme hengestä, ilmapiiristä ja viihtyvyydestä. 

 


PÄIVITTÄINEN TYÖSKENTELY

 

 

Oppitunnit

 

Oppitunneille saavutaan täsmällisesti tarvittavat työvälineet mukana. Tunnille tullaan valmistautuneena eli kotitehtävät on suoritettu huolellisesti. Tunnilla tehdään opettajan antamat tehtävät ohjeiden mukaisesti.

 

Ulkovaatteet ja kengät jätetään luokan ulkopuolelle. Mitään arvokasta, kuten rahaa tai kännykkä, ei tule missään tilanteessa jättää naulakkoon takin taskuun tai reppuun käytävälle.

 

Kännykät ja muu viihde-elektroniikka suljetaan oppituntien ajaksi. Oppituntien aikana ei syödä karkkia tai juoda limsaa.

 

 

Välitunnit

Välitunneilla voi aina mennä ulos. Välitunneilla voi oleskella myös sisätiloissa.

 

Ulos siirrytään ilman erillistä kehotusta. Sisälle tullaan rauhallisesti ruuhkaa välttäen. 

 

Välitunnit vietetään siihen varatulla alueella. Koulualueelta voi poistua koulupäivän aikana vain opettajan, tavallisimmin luokanvalvojan, luvalla.

Teknisentyön- ja kotitalousluokkaan siirrytään vasta välitunnin päätyttyä.

 

Välitunneillakin noudatetaan hyviä tapoja ja tervettä järkeä. Esimerkiksi talvella ei heitellä lumipalloja.

 


 

Ruokailu

 

Ruokailuun mennään rauhallisesti omalla vuorolla. Ulkovaatteet ja reput jätetään naulakkoon. Ruokalassa noudatetaan hyviä ruokailutapoja ja ruokailutilanteesta annettuja ohjeita.

 

 

Asiointi

 

Opettajienhuoneessa, kansliassa, terveydenhoitajalla ja nuorisoneuvojan luona asioidaan välitunneilla.

 

Opinto-ohjaajalla, terveydenhoitajalla ja nuorisoneuvojalla käydään myös heidän kanssaan erikseen sovittuna aikana. Mikäli oppilas on keskustelemassa edellä mainittujen luona oppitunnin aikana, siitä ilmoitetaan oppitunnin opettajalle.

 

Erilaista asiointia oppituntien aikana tulee välttää.

 

 

Päihteet

 

Tupakointi, nuuskaaminen, alkoholin tai huumeiden käyttö on koulussa kielletty.

 

 

 

 


 

MUUTA

 

Mikäli oppilas joutuu poistumaan koulusta kesken koulupäivän esimerkiksi sairauden takia, tulee siitä ilmoittaa luokanvalvojalle tai jos häntä ei tavoita seuraavan tunnin opettajalle. Luokanvalvojalta pitää kysyä lupa, jos oppilas haluaa poistua koulusta muusta syystä kesken koulupäivän.

 

Mikäli koulussa sattuu tapaturma, on siitä välittömästi ilmoitettava opettajalle tai mikäli terveydenhoitaja on koulussa myös hänelle. Kiusaamis- ja väkivaltatilanteessa on aina otettava yhteys opettajaan ja rehtoriin. Tällainen tilanne johtaa kurinpitotoimenpiteeseen.

 

Mikäli koulussa rikkoutuu jotakin joko vahingossa tai ilkivallan seurauksena on siitä välittömästi ilmoitettava opettajalle tai kansliaan. Rikkoutumistapauksissa oppilas on korvausvelvollinen. Ilkivalta saattaa johtaa myös kurinpitotoimenpiteeseen.

 

 

Kurinpitotoimenpiteet, joihin näiden järjestyssääntöjen rikkominen voi johtaa

·         opettajan puhuttelu

·         luokanvalvojan puhuttelu

·         rehtorin puhuttelu

·         häiritsevän oppilaan poistaminen luokasta oppitunnilta tai muusta koulun järjestämästä tilaisuudesta

·         opetuksen epääminen oppilaalta jäljellä olevan työpäivän ajaksi

·         jälki-istunnot

·         kirjallinen varoitus

·         koulusta erottaminen            

           

 

 

 

 


 

Askolan koulun tapahtumakalenteri 2009-2010

 

Elokuu

Opettajien suunnittelupäivä

Koulutyö alkaa

Opettajien työkokous

Koulurauhan julistaminen

Koulukuvaus

Seiskojen ryhmäytymispäivät

Oppilashuoltotyöryhmän kokous

Koulun liikuntapäivä

10.8.2009

11.8.2009

13.8.2009

19.8.2009

25.8.2009

24.-27.8.2009

 

21.8.2009

Syys-kuu

Oppilashuoltotyöryhmän kokous

Opettajien työkokous

7. lk vanhempainilta ”Opiskelu yläkoulussa”

torstaisin

1.9.2009

21.9.2009

Loka­kuu

Oppilashuoltotyöryhmän kokous

Opettajien työkokous

Päivätyökeräys (huoltajat koululla) avoimet ovet

torstaisin

 

3.10.2009

Marras­kuu

Oppilashuoltotyöryhmän kokous

Opettajien työkokous

Aikakausilehtipäivä

TET- jakso/9. luokat

9. lk vanhempainilta ”Tähtäin jatko-opintoihin”

Ohjelmallinen iltapäivä

 

 

12.11.2009

48-49/2009

 

27.11.2009

Joulukuu

Oppilashuoltotyöryhmän kokous

Opettajien työkokous

Aineryhmien kokous

Suomi vuosina 1808-09

Suomi 92 v

Lucianpäivä

Joulukirkko

Joulujuhla

torstaisin

 

 

 

4.12.2009

11.12.2009

18.12.2009

18.12.2009

Tammi­kuu

Oppilashuoltotyöryhmän kokous

Opettajien työkokous

8. lk vanhempainilta ”Yläkoulu on puolivälissä”

torstaisin

Helmi­kuu

Oppilashuoltotyöryhmän kokous

Opettajien työkokous

Sanomalehtiviikko

Valinnaisaineilta

Himos retki

torstaisin

 

 

 

vko 6

Maalis­kuu

Oppilashuoltotyöryhmän kokous

Opettajien työkokous

Nou Hätä –teemapäivä 8 lk:t

torstaisin

Huhti­kuu

Oppilashuoltotyöryhmän kokous

Opettajien työkokous

 

torstaisin

Toukokuu

Oppilashuoltotyöryhmän kokous

Opettajien työkokous

Henkilökunnan virkistäytymistilaisuus

Tulevien seiskojen vanhempainilta

Opettajakokous

Koulun liikuntapäivä

Luokkaretkipäivä

Kevätkirkko

Kevätjuhla

torstaisin

 

 

3.5.2010

 

?.5.2010

2.6.2010

4.6.2010

5.6.2010

Kesä

Ehtolaiskuulustelut

18.6.2010

Myöhemmin kalenteriin sijoitettavia tapahtumia

Tie Tähtiin ilta

Oppilaskonsertit

Opinto- ja tutustumismatkat

Luokanvalvojien vanhempainvartit

Aleksis Kiven päivä (suom. kirjallisuuden päivä)

YK:n päivä

J.L.Runebergin päivä,

Laskiaistiistai

Kalevalan päivä, suomalaisen kulttuurin päivä

Kansainvälinen naisten päivä

Palmusunnuntai

Minna Canthin päivä, tasa-arvon päivä

Mikael Agricolan päivä, suomen kielen päivä

Kansallinen veteraanipäivä

Suomalaisen työn päivä

Äitienpäivä

J.W.Snellmannin päivä, suomalaisuuden päivä

Kaatuneitten muistopäivä

 

 

 

Näiden lisäksi muita myöhemmin tarkentuvia tilaisuuksia


Askolan koulujen ruokalista 2009

 

1. viikko

2. viikko

3. viikko

Ma

BOLOGNESE  -KASTIKE

pasta

LIHAKASTIKE

 

perunat

JAUHELIHA-KASTIKE

perunat

Ti

BROILERI-STROGANOFF

perunat

PINAATTILETUT +  puolikkahillo

makaronisalaatti

KINKKU­KIUSAUS

 

Ke

 

PYTTIPANNU 

KALAPYÖRYKÄT

perunasose

JUUSTOMESTA­RIN UUNIKALA

perunat

To

KOKOJYVÄ­PUURO

ja MEHUKEITTO

LIHA-PERUNA-  LAATIKKO

 

TAHITILAINEN broilerikastike

pasta

Pe

 

KALASELJANKA

 

MAKKARA- tai

NAKKIKEITTO

 

HERNEKEITTO

 

 

 

 

 

4. viikko

5. viikko

6. viikko

Ma

LIHAPULLAT

perunat

SALSA-broilerikastike

riisi

MAKKARA­KASTIKE

perunat

Ti

BROILERI-CAPPELLIPATA

POSSUN

suikalekastike

perunat

Meksikolainen

CHILIPATA

Ke

 SITRUUNAINEN

 KALAPALA

perunasose

 

LASAGNE

BROILERI­PYÖRYKÄT

perunasose

To

LIHA­MAKARONI­LAATIKKO

 

KALAA

SMETANA­KASTIKKEESSA

perunat

 

TONNIKALA­-
VUOKA

 

Pe

 

KALAKEITTO

 

LIHAKEITTO

 

BROILERI­KEITTO

 

 


Seuraa tapahtumia koulun kotisivuilta http://ak.eduaskola.net

 

 

 

Muistettavaa